Suomeksi På Svenska

KELAN Ammatillinen kuntoutusselvitys

KELAN AMMATILLINEN KUNTOUTUSSELVITYS

 

Ammatillisen kuntoutusselvityksen kohderyhmään kuuluvat työikäiset henkilöt, joiden sairaus, vika tai vamma ja muu kokonaistilanne aiheuttaa työ- tai opiskelukyvyn ja ansiomahdollisuuksien olennaisen heikentymisen. Tavoitteena on tunnistaa ja arvioida vuorovaikutuksessa kuntoutujan kanssa hänen työ- ja/tai opiskelukykyynsä vaikuttavia tekijöitä ja selvittää sekä lääkinnällisen että erityisesti ammatillisen kuntoutuksen tarpeet sekä mahdollisuudet. Päämääränä on tukea kuntoutujan työelämässä jatkamista, työelämään palaamista tai sinne siirtymistä. Ammatillinen kuntoutusselvitys tuottaa yksilöllisen ammatillisen kuntoutussuunnitelman kuntoutusvaihtoehtoineen. Ammatillinen kuntoutusselvitys toteutetaan mahdollisimman varhaisessa ja kuntoutuksen tavoitteiden kannalta sopivassa vaiheessa. 

 

Ammatillinen kuntoutusselvitys toteutetaan avomuotoisena kuntoutuksena. Selvityksen kokonaispituus määräytyy yksilöllisesti. Ammatillinen kuntoutusselvitys muodostuu alkuvaiheesta, jatkovaiheesta ja seurantavaiheesta, joiden kokonaisuus jakautuu seuraavasti:

 

Alkuvaihe; 3 kuntoutuspäivää, jotka toteutetaan yhtenä kokonaisuutena ja peräkkäisinä päivinä. 

Jatkovaihe;  9 kuntoutuspäivää (5pv + 4pv)

Seurantavaihe;  2-3  seurantapäivää sekä sovitusti puhelinyhteydenottoja 

Esitteemme: klikkaa tästä!


Lisätietoa
Härmän Kuntokeskus Nina Karlsberg, puh 050 370 5044